Slag Heaps – Antti Rasi Remix

slag_heaps_remix

Antti Rasi on yksi suomalaisen houseskenen menestystarinoista. Tämä Helsingin ja Berliinin väliä sukkuloiva DJ & tuottaja on persoonallisella otteellaan luonut uraansa jo toistakymmentä vuotta useamman eri artistialiaksen voimin. Biisi on alunperin Kanadalaisen The Town Heroes -yhtyeen biisi. Tsekkaa Antti Rasi -versio täältä.

Nyttemmin oman nimensä taakse piiloutunut Rasi lähestyy tanssimusiikkia persoonallisesta perspektiivistä, jonka voi tässäkin remixissä hyvin kuulla. Hypnoottisen grooven ja omalaatuisen äänimaiseman varassa matkaava, kuitenkin pop-musiikkiin vivahtava remix pitää kuulijansa pauloissaan koko reilun seitsemän minuutin ajan. Rytmi vie mukanaan!