Sheryl Gambo: N’abandonne pas

sheryl-gambo-001

Sheryl Gambo edustaa hieman kauempaa tulevaa musiikkia. Harvemmin Kongolainen artisti on Suomessa esillä. Hanke on ollut varsin kansainvälinen, tuotanto on tehty Kongossa ja Ranskassa. Laulu puolestaan kantautui tänne Los Angelesin kautta.

Maailman kauneimmalla laulukielellä esitettävä hurmaava ja koukuttava Sheryl Gambo: N’abandonne pas (Don´t Give up) musiikkivideo:

Suuri Suomalainen Cumbia-Orkesteri: SSCO

Cumbia Finlandiana! ssco_digipack_kansi_pieni

Suuri Suomalainen Cumbia-Orkesteri: SSCO

(The Great Cumbia Orchestra of Finland: SSCO)

Suuri Suomalainen Cumbia-Orkesteri sai alkunsa sattumalta. Yllättäen korvaan tarttui Chileläisen Cumbian superbändin, Chico Trujillo –yhtyeen kappale ’Loca’. Se pysäytti ja pian se saikin suomenkielisen muodon ’Kokakolaa’. Cumbia oli tuttu laji jo aikojen takaa ja hanketta oli salaa jo valmisteltukin, mutta tuo kappale sai aikaan päätöksen järjestäytymisestä. Ajatus marinoitui oman aikansa ja kun idea oli kypsä alkukesällä 2015, ryhdyttiin tositoimiin eli albumin tekoon. Uusien omien biisien lisäksi mukaan valikoitui cumbiamaisuuksiksi mieltyviä lainabiisejä ja vaikka käännösbiisit alkavatkin olla historiaa, halusi SSCO osaltaan jatkaa perinnettä. Mukaan haluttiin myös medley, jossa ilakoidaan lukuisien tuttujen melodioiden merkeissä.

Biisejä, tekstejä ja musisointia tekemässä on ollut parikymmentä henkilöä, muutenhan kyseessä ei olisi Suuri Suomalainen Cumbia-Orkesteri

SSCO Facebookissa

Trio Orit: Aurinkoinen musiikkimatka (2014)

trio_orit_musiikkimatka_kansi-nettii_pieni

Trio Orit aloittaa uuden luvun musiikki-ilottelussaan julkaisemalla kokonaisen albumin 16.5.2014. Ensimmäinen single ”Aamulla karanneiden hellepäivä” julkaistiin keväällä 2009, joten viisivuotissuunnitelman tavoite toteutui.

Genrerajoja rikotaan hymyssä suin ja jokainen suora väännetään pienelle mutkalle. Aurinkoisella musiikkimatkalla retkikohteina ovat uimaranta, kuulusteluhuone, sulttaanin palatsi, Taj Mahal, Kiina, Heinola, Kallio, Kirkkoharju, bittiavaruus ja lopulta käännetään lämmöt päälle jossain universumin aurinkokunnassa.

Trio Orit -yhtyeen solisteina esiintyvät Martti Servo, Risto Ylihärsilä, Laura Sippola, Jussi Humaljoki, Jussu Pöyhönen, Isto Hiltunen, Alvar Ylikoski sekä Marija. Kaikkiaan albumin musisoinneissa on ollut väekkäästi mahtavaa ryhmää!

Musiikki on madonreikä ulottumattomuudesta toiseen: Kuuntele Trio Orit Offial!

Trio Orit feat. Jussu Pöyhönen – Jäi Olli Kiinaan (2014)

Ollin tarinan taustalla on 70-luvulla tapahtunutta; erään yhtiön asentaja lähti elämänsä ensimmäiselle ulkomaankeikalle Kiinaan ja päätti jäädä sinne. Poikkesi muutaman vuoden jälkeen Suomessa, myi omaisuutensa ja palasi takaisin Pekingiin. Elelee sittemmin ilmeisesti hyvin onnellisena.

Harkittu historian väännelmä tekstissä on se, ettei Deng ollut puhemies vaan pääsihteeri. Uudistukset olivat miehen alaa, mutta harvoin yhden ihmisen ideasta mikään globalisaation haara on alkuaan saanut. Jos on, elävät unelmat saavat toteutuessaan suunnattomia aikaiseksi!

Jussi Mikkolan albumi – Heinu (2013)

jussim6

”Heinu”- tarjosi lähes parin vuoden aikana mukavaa ja leppoisaa studiotekemistä, jonka jokaisesta hetkestä nautittiin. Tai no, kerran paloi mankka ja liitin löi tulta… Levylle rennot ja letkeät sävelet soittivat huikean taitavat muusikot Pekka Gröhn, Mikko Kosonen, Topi Kurki, Tuomas Wäinölä sekä liuta muita taitureita. Tekstittäjiin ja biisintekijöiksi liittyivät mm. Kauko Röyhkä, Timo Kiiskinen ja Pete Erkko. Jussin oma kynäkin on sanoja ja säveliä loihtinut.

Jussin vaari, Mikkolan vanha isäntä tapasi toukotöiden jälkeen sanoa: ”lakki pois päästä, kun on saatu jyvät maahan”. Nyt on Jussin vuoro ottaa lakki pois päästä. Musiikin jyvä on nyt maassa.

Jussi Mikkola – Aamuun asti (2013)

Jos jokainen ihminen voisi laulaa rakkautta toiselle kuten tässä päähenkilömme, maailma olisi paljon onnellisempi paikka! Laulussa lienee tavoitettu joku sellainen onnellisuuden ulottuvuus, joka jokaisen pitäisi kokea elämässään!

Jussi Mikkolan ”Heinu” –albumilta julkaistava single on Petri Erkon säveltämä ja sanoittama hieno ja viettelevä kappale joka kuljettaa tunnelman aamuun asti. Suloisesti pirskahtelevan soiton loihtivat letkeyden mestarit: Pekka Gröhn (basso ja koskettimet), Topi Kurki (rummut) ja Tuomas Wäinölä (kitara).

Slag Heaps – Antti Rasi Remix (2013)

slag_heaps_remix_kansi_125x125-1

Antti Rasi on yksi suomalaisen houseskenen omalaatuisista menestystarinoista. Tämä Helsingin ja Berliinin väliä sukkuloiva DJ & tuottaja on persoonallisella otteellaan luonut uraansa jo toistakymmentä vuotta useamman eri artistialiaksen voimin.

Nyttemmin oman nimensä taakse piiloutunut Rasi lähestyy tanssimusiikkia persoonallisesta perspektiivistä, jonka voi tässäkin remixissä hyvin kuulla. Hypnoottisen grooven ja omalaatuisen äänimaiseman varassa matkaava, kuitenkin pop-musiikkiin vivahtava remix pitää kuulijansa pauloissaan koko reilun seitsemän minuutin ajan.

Trio Orit feat. Risto Ylihärsilä: Mä laulan teille (2013)

Hieman outoon valoon on tarinamme keskiössä jouduttu. Ehkä jopa kyyninen ja arrogantti suhtautuminen virkavallan edustajiin on saanut kertomuksemme sankarin lupaamaan vaikka millaisia tunnustuksia… Näinköhän tästä mysteeristä Poliisi -TV kertoo?

Trio Orit – yhtyeen solistina on tällä kertaa suomalaisen popmusiikin Thelonius Monk ja Ray Manzarek: Risto Ylihärsilä. Risto on juuri niitä harvoja, joista löytyy sitä jotain josta kirjat kirjoitetaan ja lauluja lauletaan. Ristoon voi yhdistää määreet oivallus, rohkeus ja yllätyksellisyys.

Mä laulan teille rikkoo niitä harvoja, nykyisin jo huonokuntoisia raja-aitoja, joissa ylin piikkilanka ei ole matalalla. George Gershvin varmasti riemuitsisi biisin kuullessaan, kun kerrankin tarjolla on jotain uutta ja tuoretta: Jazz ei enää ole entisensä!

Lisäksi luvataan että tunnelin päässä päivänvalon näkee ensimmäinen Trio Orit albumi. Kertausmuistutuksena todetaan että orkesterin solisteina ja muusikoina on ollut todella upea joukko maan mainioimpia laulajia ja soittajia ja kivaa on ollut työstää biisejä, joita sinkkuina on jo monta ollut esillä.

 

Trio Orit: iJaa (2013)

iJaa sisältää voimakkaita tunnelatauksia vaihtelevissa rytmillisissä ilmaisumuodoissa.
Sävelkappaleen muotokielestä löytyy groovaavaa beat-soitantaa, reggaeta ja loppuun on
tietysti laitettu jenkkaa. Kyllä kelpaa! Kahvoilla tai ilman!
 – Manne Tuliukko, Pohjois-Spiridomistanin ”uutiset” –

Trio Orit feat. Isto Hiltunen: Kun on työpäivä ohi (2012)

Yhtyeen ravitsemusterapeuttinen lausunto:

Päivän suolatarve on 5 g, jonka täyttymiseen riittää 100 g suolakeksejä. Teen juominen saattaa pienentää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, mutta vain silloin, jos teehen ei lisätä maitoa. Kahvin sisältämä kofeiini lisää tutkitusti vireyttä ja valppautta, parantaa keskittymiskykyä ja vaikuttaa myönteisesti mielialaan sekä vähentää aikuisiän diabeteksen-riskiä. Kuivakakun perusohjeeseen lisättäviä ainesosia:

Porkkana, banaani, kookosmaito, mantelirouhe, kuivattuja taateleita tai muita hedelmiä, hunajaa…

Useat pienet ateriat tai harvemmat suuremmat ateriat voivat antaa ravitsemuksellisesti saman tuloksen, kunhan kokonaisuus on hallittu.

hla-vaakuna

60% kappaleen esittäjistä omaa henkilöhistoriaa Heinolan idyllisessä ruutukaavakaupungissa Kymijoen alkujuoksulla, siksi vanhaa kotikaupunkia muistettu myös tekstissä.

Trio Orit feat. Laura Sippola: Sulttaani (2012)

Sulttaani kääntää vaihteen toviksi Mikael Hakimin tai Ahmed Ahneen maisemiin, jossa petollinen suurvisiiri istuu sulavasti ruusutarhassaan, kunnes saapuva Sulttaanin kirje muuttaa tulevaisuuden kasvot kalpeiksi. Oskar Rajewskyn kappale poikkeaa hauskalla tavalla valtavirrasta pitäen samanaikaisesti kiinni slaavilaisesta melankoliasta.

Trio Orit: Hot as Hell/Warm Up (Aamulla Karanneiden hellepäivä)

hot-as-hell-etukansi

Trio Orit solistinaan Martti Servo lauloi Aamulla Karanneiden hellepäivä –biisin kansan tietoisuuteen. Juice Drunkriver on nyt levyttänyt laulun englanniksi nimllä: Hot as Hell. Välipalana Trio Orit esittää retvakkaa instumentaalimusiikkia Countrybilly-hengessä ”Warm Up”.

Selviävätkö Albert ja Maksi rannalle? Voiko rahaton saada jäätelön? Mitä tapahtuu kun neidoilta palaa päreet? Antaako kukaan tukea Albertille ja Maksille? Tekstin on kääntänyt nerokkaan sanatarkasti Susan Heiskanen.

Hot as Hell ja Aamulla karanneiden hellepäivä uutena miksauksena ylittävät rikesakkorajan kesänopeudeksi muutettuna tuplasti. Reipas tarina siitä miten voi käydä kun leivättömän pöydän äärestä suunnataan omatoimirantalomalle… Huh, hellettä! Hot as Hell!

Glenn Friedman/The Music Umbrella: ”Holy shit, that was one of the fastest sung and played pieces of music I have ever heard.”

Trio Orit feat. Alvar Ylikoski: Viimeinen tango Kirkkoharjulla

Vuonna 1972 Outi Nyytäjä tuotti ja ideoi radioon juhannusohjelman, jonka hän rakensi tangon varaan. Nyytäjä rekrytoi höyryradion iltalauteille melkoisen joukkion: Eino Grön ja Kalle Holmberg (laulu), Jussi Kylätasku (runot), Esa Helasvuo (sävellykset).  Jussi Kylätasku loihti suurenmoisia tarinoita veren, viinan ja kyyneleiden sekä rakkauden, pettymyksen ja kuoleman värisyttävistä ”tositarinoista”.

Tuotantoaikataulu oli säälimättömän lyhyt monen laulun toteuttamiseen, mutta kenties juuri sen vuoksi tulkinnoista tuli dokumentaarisen koskettavia. Yleisradio toteutti kyseisen ohjelman niin sanottuna käyttönauhana, joka meni ensiesityksen jälkeen roskakoppaan. Laulut teksteineen jäivät kuitenkin talteen sävellyskansiooni kovin sekavina, käsin pikakirjoitettuina nuotteina.

Viimeinen tango Kirkkoharjulla oli Kylätaskun nimisovellutus suomalaiseen maisemaan Bertoluccin kulttielokuvasta: Viimeinen tango Pariisissa. Jussi Kylätaskun heläyttämässä nerokkaassa kertosäkeessä lauletaan: ”Älä kysy: miksi, miksi meidät luotiin ihmisiksi tähän maailmaan, jota järjen kanssa hallitaan?” Kohdassa ”järjen kanssa hallitaan” koko esittäjistö asensi free-vaihteen päälle. Yhden tahdin ajaksi syntyi harha, että koko esityksen hermojännitys laukesi mielenvikaisuuden asteelle.

Pancho Pääkkönen:

Työskentelin kapellimestari-muusikkona Lappeenrannan Kaupunginteatterissa vuosina 1974-85. Teatterinjohtajana toimi vuodesta 1981 lähtien Kari Paukkunen, joka oli ollut sitä ennen opettajana Teatterikorkeakoulussa. Sieltä hän toi mukanaan joukon nuoria näyttelijöitä, joiden musiikinopettajana oli ollut Esa Helasvuo. Muistaakseni v. 1983 teatterin näyttelijäyhdistys järjesti teatterin suurella näyttämöllä iltamatyyppisen varainkeruutapahtuman, jossa esitettiin myös Viimeinen tango Kirkkoharjulla -kappaletta. Kappale oli jonkun näyttelijän ”tuomisia” opiskeluajoilta.

Käytin tätä tangoa myös muutaman kerran opetusmateriaalina mm. TNL:n kesäkursseilla, jossa toimin opettajana vuosina 1976-1988. Kappale on mitä mainioin myös opetuskäyttöön hieman absurdin tekstinsä ja hienosti tyylittelevän sävellyksensä ansiosta.

Timo Luukkanen:

Sain laulun pianonuotin ja tekstin Pancholta TNL:n kesäkurssilla vuonna 1988. Siitä lähtien biisi on soinnut mielessäni, ja pitkäaikainen haave biisin tuottamisesta toteutui kesällä 2010.

Vaikka nuotissa ei ollut tekijätietoja, ne saatiin selville pienen haeskelun jälkeen. Nuotti kaivettiin esiin vintiltä kuudennessa muovikassissa olevasta kansiosta, ja työ pääsi alkuun. Musiikillisen kulttuuriteon täydentävät upea solisti Alvar Ylikoski, taitavat muusikot sekä erinomainen työryhmä.

Jussi Mikkola – Tähtitaivaan matkaaja (2013)

jussim6

Tarinan levottomasta sielusta kirjoitti Kauko Röyhkä biisiin, joka syntyi onnellisten tähtien alla eräänä syksyisenä iltana Kallio-Kuninkalan biisinkirjoitusleirillä Maija Ruuskanen/Anita Seppä/Timo Luukkanen -yhteistyönä. Kolmikko ei ollut aiemmin tavannut toisiaan näissä merkeissä, mutta työhön ryhdyttiin innolla oitis ja samana iltana oli biisi ja demo valmiita.

Biisi istahtikin hienosti Jussin tulevalle albumille ja studiomiehitykseksi marssi Pekka Gröhn (basso), Maija Ruuskanen (koskettimet) Tuomas Wäinölä, Timo Luukkanen (kitarat) ja Topi Kurki (rummut).

Katso video:

http://www.youtube.com/watch?v=meDP-mhi5_Q

Jussi Mikkola – Alison (2013)

jussim3

Modernia maalaismaisemaa musiikissa, teksti pohtii maaseudun ja kaupungin valinnan ristiriitaa. Jussin oma valinta tulee kappaleessa selväksi: ”I´m just a Country boy!”, mutta kuka on Alison ja mistä hän on peräisin? Olipa kaunotar mistä tahansa preerialta tai Hämeen viljavilta vainioilta, hän on saanut Jussin kaipaamaan, ajattelemaan ja päätymään lopulliseen ratkaisuun palata maalle.

Alison -kappaleen rullaavan ja rennon soiton loihtijoina ovat mestarit Pekka Gröhn (basso ja tämmäys-urku), Mikko Kosonen (kitarat) ja Topi Kurki (rummut ja perkussiot).

Kuuntele täältä:

http://www.youtube.com/watch?v=vQ_AZUeNd6Y